---------------
Ulkoministeriön erillislausunnollaan hyväksymät tavoitteemme:
Yhdistyksen nimi:
Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän Federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys r.y.
Sääntöjen 2 §:stä Tarkoitus ja toiminta:
1. Vaadimme tunnettujen ja tiedettyjen "neuvostopartisaanien" luovuttamista Suomeen tuomioharkintaa varten epäillyistä sotarikoksistaan Suomea ja suomalaisia kohtaan.
2 . Vaadimme Suomelta ryöstettyjen ns. sotakorvausten eli ryöstösaaliin takaisinmaksatusta kaikkine pääomineen ja laillisine korkoineen, sekä miehitettyjen alueidemme palautusta välittömästi ja siinä yhteydessä 14.10.1920 Tarton rauhansopimuksen uudelleenratifioimista kaikkine artikloineen.
3. Vaadimme Moskovan alueen edustajilta eli Kremlin hallinnolta täysimittaista sotakorvausrahastojen synnyttämistä, siinä mittakaavassa kuin mitä Saksa ja Itävalta ovat tehneet toisen maailmansodan jäljiltä.
4. Vaadimme Tsetsenian kansanmurhaan 1994-1996 ja vuodesta 1999 uudelleen käynnistetyn kansanmurhan ja joukkotuhon Moskovan Kremlin hallinnon vastuullisia kuten esim. Vladimir Putinia Haagiin syytettäviksi samoilla perusteilla, kuin Slobodan Milosevicia esikuntineen. Viittaamme mm. Jelena Bonnerin lausumiin Timo Hämäläisen artikkelissa "SIVUSILMIN" HS:ssa 1.3.2001 s.B7: "Jelena Bonner ja Venäjän demokratia": "Uuden Venäjän suurin turmio ja häpeä ovat kaksi Tsetsenian sotaa ja Tsetsenian kansan tosiasiallinen kansanmurha". Mahdollisuuksien mukaan pitää Tsetsenialle taata sen kansalliset rajat sen mukaan mitä ne olivat ennen Stalinin hirmutöitä ja etnisiä karkoituksia 1940-luvulla, sekä korvauksia ko. silloisista ihmisoikeusrikoksista nykyiseltä Moskovan oblastin eli alueen Kremlin hallinnolta vähintään samassa mittakaavassa, kuin Saksa on maksanut Kolmannen Valtakunnan vainokohteille ja heidän omaisilleen.
5. Kremlin hallinnoimat ulkomaiset rahavarat ja sijoitukset vaadimme jäädytettäviksi, kunnes sitova poliittinen ja juridisesti pätevä sopimus on tehty korvausrahastosta eri kansallisuuksien hyväksi vastaavallalailla, kuten ns. Kolmannen Valtakunnan ajan pakkotyöläisille v. 1999. Neuvosto-Venäjän perikunta ei ole maksanut vielä mitään sotarikoksistaan ja miehityksistään, vaan on päätynyt tekemään uusia Tsetseniassa.
6. Kulttuuriperinnön vaaliminen tuleville sukupolville kokonaisessa ja ehyessä Suomessa, samoin kuin muillakin Kremlin rikoksista kärsineillä kohteilla ja kansoilla ilman leninismi-stalinismin ja isovenäläisyyden rikosten hyväksyntää ja miehitystä.
Viitteet:
Ulkoasiainministeriön lausunto HEL1011-13
Yhdistysrekisterin Rek.nro. 188.193
-----------
-----------------------------------------------------------------
http://sinenmaa.blogspot.com/2010/02/tuomarin-itsetuntemus-vapauttaa.html
Montako ihmistä sai vammoja, kun Seppo Lehto kritisoi maahanmuuttopolitiikkaa ja sen harrastajia? Eikö yhtään? Entä, moniko Seppo Lehdon mainitsemista harrastajista kuoli saatuaan osumia Seppo Lehden sanoista? Mitäh! Eikö yhtään?
Joku voisi luulla, että Suomessa valtiovalta on parhaillaan integroitumassa kiinalaiseen oikeustajuntaan. Joku motiivi pitää olla sille, että Suomessa raiskaajat ja tappajat ja väkivallan käyttäjät pääsevät vähemmällä kuin sanansäilää käyttävät.
Esitän valtiovallan motiiviksi sen, että valtiovalta haluaa Suomeen Kiinan kommunistipuolueen jäseniä, Hehän toimivat lähes yhtä tajuttomasti kuin Itä-Suomen hovioikeus.
Oikeustajuun kuuluu, että ihminen on itse vastuussa tunteistaan. Kukaan ihminen ei voi mennä toisen ihmisen aivoihin vääntämään ihmistä loukkausmoodiin. Ihmisen oma henkilöhistoria ohjelmoi ihmisen loukkaamaan itse itsensä asioista, joista monet muut eivät olisi moksiskaan.
Jos oikeus todellakin tuomitsee ihmisen siitä, että hänen sanansa on loukannut toista ihmistä, niin silloin oikeus pitää loukkaantunutta ihmistä tahdottomana; ihmisenä, jolla ei ole vapaata tahtoa.
Otetaan esimerkiksi vaikkapa lause: "Nigger .....!"
Suomen oikeuslaitoksen mukaan siis nyt jokaisen ihmisen pitäisi loukkaantua tuosta, koska oikeuden mukaan ihmisellä ei ole valinnan vapautta loukkaantumisen tunteelle.
On täysin eri asia olla haavoittuvainen mieleltään kuin keholtaan. Suurin osa ihmisistä osaa olla haavoittumaton lähimmäistensä sanoille. Kun ihminen on henkisesti aikuinen, hän pystyy täysin hyvin olemaan haavoittumaton niin tuntemattomienkin kuin lähimmäistenkin tahattomalle tai tahalliselle pilkalle.
On jopa niin, että ihmisen on helpompaa olla haavoittumaton tuntemattomien pilkalle. Maahanmuutto- ja islamkriitikko, kansantaiteilija, videotaiteilija Seppo Lehto on joutunut Euroopan ihmisoikeussopimuksen valossa oikeusmurhan uhriksi useasti puolueellisina tulkintoina ja tuomioina
Tampereen käräjäoikeudessa 2008 ja Turun hovioikeudessa tuntui painavat muut syyt kuin itse viralliset asianomistajat. Paljon oli esillä presidentti Tarja Halonen ja hänen loukkaamisensa.
http://eit-valitus.blogspot.com kohdassa asiasta lisää ihmisoikeussopimusten valossa. Samoin pääministeri Matti Vanhasen rooli syytteessä ja painostamassa jäi vähälle huomiolle. Todistettavasti Matti Vanhanen antoi tv-haastattelun missä antoi asialle huomionsa.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artikla sanoo: Rikosoikeudellisilla normeilta vaaditaan ennustettavuuden takaavaa yksityiskohtaisuutta ja täsmällisyyttä. (Pellonpää s. 438)
- Sitä ei ole tuomiossani huomioitu mitenkään.
Yhdenvertaisuus uupui totaalisesti: Mm. 2006 jätettiin suomen sisu syyttämättä Muhammed pilakuvista. Liki samoista pilakuvista minulle syyte ja tuomio, vaikka ko. kuvat ovat edelleen nähtävissä googlettamalla mistä päin maailmaa vaan, ilman että minulla olisi osaa tai arpaa.
EIT 8.3 Vapauteni riisto väärin perustein asetulla tuomiolla rikkoo myös perhe-elämän suojaani, joka sekin on jo kärsinyt sillä jouduin turvakiellon kautta hakemaan perhekunnalleni suojaa muslimien tappouhkailuja vastaan ymv.
EIT 9 artikla Ajatuksen-, omatunnon ja uskonnonvapaus
Valtion 9 artiklan velvollisuuksiin kuuluu se ettei viranomaiset toimi puolueellisesti uskontokuntien välisissä kiistoissa. Oikeuskäytännössä on esimerkkejä, joissa asettuminen toisen osapuolen puolelle on myötävaikuttanut loukkauksen toteamiseen.
Minun tapauksessani Suomen viranomaiset ovat valinneet vastoin todistajia RL:n vastaisen suojelun kohteeksi minulle tappouhkailuja ladelleen norsunluurannikkolaisen ymv:aa, sekä tunnetun häntäheikki pedofiiliprofeetta muhammedin kyseenalaisen kuujumalan palvonnan, väittäen että olen Turun hovioikeuden tuomion mukaan "yhteiskunnalle vaarallinen" - Käsittämätöntä puolueellisuutta jos mikä?
10 artikla sananvapaus: Ei kai sananvapaus tarkoita sitä että minun pitäisi olla hiljaa minulle masinoiduista vääristä ja perättömistä lausumista ja vaieta kun syyttäjät ja tuomarit katsovat asioita pigmenttivärinöiden mukaan?
EIT:n ratkaisujen mukaan "Metelöinti ja torven toitottaminen merkitsivät artiklan suojaamaa mielipiteen ilmaisemista" - Minä käytin ja käytän torven sijasta blogia, videota ja kirjoituksia saadakseni perusoikeuteni takaisin. Kertokaa parempi tapa?
( Pellonpää s. 483 )
Suhteellisuusperiaatteen vastainen ankaruus voi kuitenkin olla vastoin 10 artiklaa ( Pellonpää s. 484 )
torstai 25. helmikuuta 2010
Tuomarin itsetuntemus vapauttaa rasismista
Henkisesti aikuinen ei väännä aivojaan loukkausmoodiin, koska hän ymmärtää, ettei hän ole sitä, mitä muut hänestä sanovat. Kun ihminen loukkaantuu toisen sanoista, niin silloin hän on uskonut sitä, mitä toinen on hänestä sanonut. Ihminen välttää loukkaantumasta, kun hän uskoo itse itseään, eikä usko siihen, mitä muut hänestä puhuvat. Kun oikeus tuomitsee ihmisen loukkaamisesta, niin silloin oikeus on itse asiassa todistanut, että se niin sanottu loukkaaja olikin oikeassa! Koska jos loukkaaja puhui omiaan, niin miten silloin toista voi loukata valhe! Kun ihminen tietää, ettei toisen sanat hänestä ole totta, niin järkevä ihminen ei silloin ota niistä ns. itseensä. Onko se tosiaankin sivistystä ja oikeudenmukaisuutta, kun ihmisiä ehdollistetaan siihen, että heillä on oikeus ottaa valhe todesta, uskoa siihen, mitä heistä ajatellaan -- ja olla samaan aikaan epäuskoinen itsetuntemustaan kohtaan! Oikeus ei siis kasvata ihmisiä itsetuntemukseen, vaan valheisiin uskomisiin! Sananvapaustuomiot ovat barbaarisuutta.Ihmisellä on vapaa tahto olla loukkaantumatta sanojen merkityksistä. Sen sijaan, jos ihmisen kylkeen työnnetään puukko, niin hänellä ei ole vapautta olla haavoittumatta -- kun puukko on keuhkossa! Itsetuntemus ja vapaa tahto suojaa ihmistä loukatuksi tulemiselta, mutta se ei auta oikealta väkivallalta. Ihmisellä ei ole kykyä olla haavoittumaton reaalisille asioille, kuten puukoniskuille! Olkoon puukottaja tuttu tai tuntematon, niin haavoja tulee samalla tavalla. Mutta ihmisellä on kyky olla uskomatta, mitä hänestä sanotaan! Sitä kutsutaan itsetuntemukseksi! Kansalaisvelvollisuuteen kuuluu itsetuntemus; oikeus olla loukkaantumatta, oikeus olla uskomatta valheita. Valheeseen uskovat pitäisi tuomita vankilaan, koska valheeseen uskovat ovat sananvapauden loukkaajia, merkityksien raiskaajia, kielen puukottajia. TOTUUS EI VOI LOUKATA. Totuuden kertojia ei mikään todellinen oikeus voi tuomita. Totuuden kertominen ei ole vääryyttä ketään vastaan. Totuudesta loukkaantujat ovat sivistymättömiä Kouvolan Sanomat: Voikkaalla miehen kuoliaaksi pahoinpidellyt välttyi vankilalta Nettipoliisi: (26.6.2009) Hovioikeus piti ennallaan nettiherjaaja Seppo Lehdon tuomion Iltasanomat: Poliisi raiskasi 16-vuotiaan - selvisi ehdollisella Addressit.com: Seppo Lehdon tuomion korjaus ja oikeiden rikosten tuomioiden tarkistus ------------------ Ohessa asioita joita ei Suomessa oikeuslaitos ota huomioon: http://tuomionpurku.blogspot.com/2010/01/seppo-lehto-on-joutunut-euroopan.html
Seppo Lehto on joutunut Euroopan ihmisoikeussopimuksen valossa oikeusmurhan uhriksi useasti puolueellisina tulkintoina ja tuomioina
- Kyse mm suhteettomista vahingonkorvauksista.
Vapauteen ja vastuuseen kuuluu myös perusoikeuksien takaaminen maan alkuperäväestölle niin esitutkinnassa, syyteharkinnoissa kuin tuomioissa?
Mielestäni olen joutunut xenofiilisten ja rasististen tulkintojen uhriksi omassa maassani.
--------------------
Mikä osa tuomiosta tuli uskonrauhan rikkomisesta ja mikä kunnianloukkauksesta?
Tämä erittelemättömyys on vastoin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusteita, joten sinun kannattaa vedota myös kohtaan 6, "Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin".
EIT on antanut myös pyyhkeitä ja tuomionpurku mahdollistunut mm. Kari Uoti-tapauksessa:
1) http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2009/10/176-kko-purki-oman-tuomionsa-kari-uotin.html
2) http://www.kariuoticonsulting.fi/sivut/blogi?avaa=434
3) http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2009/10/978619
KKO tunnusti virheensä ja purki Uotin tuomion
Julkaistu 20.10.2009 09:38 (päivitetty 10:48)
"Korkein oikeus on tunnustanut tehneensä viime keväänä 2009 väärän päätöksen. KKO purki oikeustieteen tohtori Kari Uotin väärin perustein saaman vankeustuomion. Jutussa oli kyse siitä, että oikeudenkäynnissä oli loukattu henkilön oikeutta vaieta sellaisista seikoista, jotka voivat toimia näyttönä häntä vastaan vireillä olevassa rikosjutussa. Kenenkään ei tarvitse itse todistaa itseään vastaan rikosasiassa. KKO:n päätöksen mukaan Uotin osalta näin oli kuitenkin menetelty"
----------------------------- Oikeusministeri Johannes Koskinen korosti HS:ssa 29.9.2001: "Yhdenmukaisuus tärkeää huumesakoissakin" - otsikolla. "Syyttäjien on huolehdittava kansalaisten yhdenmukaisesta kohtelusta". Onko niin että muilla ns. RL:n tulkinnoilla yhdenvertaisuus ja yhdenmukaisuus on sopivaa unohtaa ja järjestää ns. näytösoikeudenkäyntejä? Samassa jutussa Koskinen painotti: "Syyttäjien ratkaisujen on oltava yhtä ennustettavia kuin tuomioistuinten".
Näinhän ei ole kohdallani käynyt vaan on ammuttu reippaasti yli ja suhteettomasti liioitellen alkaen satuhahmo Muhammedin ja muslimien uskonrauhasyytteestä ja tuomiosta alkaen.
-------------------------------------------
--------